12.9.06

Veteraanijuhlassa koettiin yhteyttä

Viikonloppu ja Nurmeksen veteraanijuhla ovat nyt takana päin. Juhlassa kävi kahden päivän aikana 1300 ihmistä. Tunnelma oli lämmin ja ohjelma vaikuttava. Molempina päivinä hevosvetoinen tykistö ajoi asemiin ja ampui kuusi laukausta. Sama operaatio tehtiin myös nykyisellä kalustolla. Etenkin poikia näyttivät kiinnostavan kalusto ja sodanaikaiset varusteet.

Veteraanien haastattelut tekivät vaikutuksen. Myös virolaisten kohtalo kosketti. Virolaiset olivat joutuneet kotimaahansa palattuaan jopa kymmeneksi vuodeksi Siperiaan. Haastatellut eivät kertoneet paljonkaan Siperian kokemuksistaan, mutta tuskan kiristämät kasvolihakset puhuivat omaa kieltään. Siltä reissulta kaikki eivät selvineet hengissä.

Kiitosjuhla saavutti tavoitteensa. Uskon, että se oli mieleenjäävä tapahtuma kaikille nuorille, jotka olivat paikalla. Minuun se valoi entistä enemmän uskoa perinnetyön tärkeyteen tässä kansainvälistyvässä yhteiskunnassa.