12.9.06

Langattomat yhteydet koko maakuntaan

92 prosenttia maakunnastamme on tällä hetkellä laajakaistan peitossa, mutta Pielisen Karjalan ja Ilomantsin taajamien ulkopuoliset alueet ovat yhä ilman laajakaistayhteyksiä.

On erittäin tärkeää, että saamme toimivat langattomat yhteydet koko maakuntaan, sillä perinteiset lankayhteydet ovat hitaita, eivätkä ne avaa kaikkia tiedostoja. Suuret operaattorit eivät myöskään ole laajentaneet langattomien yhteyksien tarjontaa maakuntaan, eikä valokaapelointi äärialueilla ole kannattavaa.

Aiemmin tänä vuonna Nurmes päätti olla hyväksymättä maakuntaliiton laajakaistatarjousta, mutta nyt tilanne on muuttunut. Aikaisemmasta tarjouskierroksesta ei ole enää sisällä valituksia ja olen alkanut olla yhä epävarmempi Digitan suhteen. Muun muassa olen useilta asiantuntijoilta kuullut, etteivät Digitan verkon ominaisuudet vastaa tämän päivän saatikka huomisen nopeusvaatimuksia.


Viimeisten tietojen valossa olen alkanut vahvasti kallistua kannattamaan uutta kilpailuttamista. Meidän on nyt käännyttävä nöyrästi maakuntaliiton puoleen ja tiedusteltava, löytyisikö sieltä vielä rahoitusta hankkeelle. On myönnettävä, että teimme taannoisen kielteisen päätöksen puutteellisen tiedon varassa.

2 Kommentit:

Anonymous Anonyymi said...

On kyllä jo aikakin saada asia vihdon kuntoon.
Hurjaa vauhtia kehittyvä tekniikka ja it-yritysten rahantekohalu yhdistettynä EU:n kilpailuttamispolitiikkaan näyttää johtaneen Pielisen Karjalan kylissä asuvien kannalta täysin epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen.
Tiedän yrityksiä, jotka ovat vaikeuksissa huonojen yhteyksien takia. Yhteydet kannattaa rakentaa tulevaisuuden tarpeita varten, vaikka se nyt maksaisikin enemmän kuin joku aika sitten luultiin. Vauhtia hommaan!

syyskuuta 16, 2006  
Blogger Matti Kämäräinen said...

Kiitokset kommentistasi.
Asia otetaan esille Nurmeksen kaupunginhallituksessa. Se tutkitaan, ja vien sen sitten maakuntaliittoon.

syyskuuta 16, 2006  

Lähetä kommentti

<< Alkuun