12.10.06

PARAS on riittävän hyvä

Viime sunnuntaina kokoontunut Keskustan piiritoimikunta antoi seuraavan kannanoton:

Hallituksen esitys puitelaiksi kunta- ja palvelurakenteiden uudistamisesta vastaa Keskustan Pohjois-Karjalan piirin piiritoimikunnan mielestä varsin hyvin kuntien odotuksiin.

Lakiesitys on mahdollistava, ei pakottava. Se jättää kunnille valinnanvaran siitä, millaisilla yhteistyömalleilla ne varautuvat turvaamaan palvelut tulevaisuudessa.
Puitelaki kunnioittaa kuntien itsemääräämisoikeutta, mutta se on samalla kuntia velvoittava. Keskusta lähtee Pohjois-Karjalan ja koko maan johtavana kuntapuolueena siitä, että lain edellyttämät selvitykset mm. palveluiden tuottamisesta laaditaan huolella ja hyvässä yhteistyössä kuntien kesken.

Keskustan Pohjois-Karjalan piiri pitää tärkeänä, että kaikkia kuntia kohdellaan keskinäisissä neuvottelupöydissä tasavertaisina kumppaneina, ettei mikään kunta pyri noukkimaan "rusinoita pullasta" ja että yhteistyön muodoista keskustellaan myös seutukuntien kesken päällekkäisyyksien välttämiseksi.

Keskustalaisten luottamushenkilöiden tulee olla kuntien yhteistyön kehittämisessä aktiivisia, sillä piiritoimikunnan mielestä suurimmalla kuntapuolueella on velvollisuus viitoittaa uudistuksille tie. Puitelaki jättää vastuun kunnille ja kuntien on haasteeseen tartuttava.

Piiritoimikunta korostaa, viitaten ajankohtaiseen keskusteluun Joensuun ja Kuopion yliopistojen kauppatieteiden kaksoistiedekuntahankkeesta, että maakuntayliopistoja pitää kehittää jatkossakin autonomian pohjalta. Se tarkoittaa sitä, että Joensuun yliopistoa pitää kehittää nimenomaan Joensuun yliopistona.

Samaan aikaan myös valtiovallan pitää tukea yliopistojen sellaisia hteistyöhankkeita, joilla turvataan opetus ja tutkimus aloilla, joilla yhden yliopiston resurssit eivät yksin riitä opetuksen järjestämiseen. Esimerkiksi kauppatieteisiin ei saa syntyä Itä-Suomeen koulutuksellista tyhjiötä.