13.10.06

Nurmeksenkin matkailu on monisyinen asia


Jyrki Kyllönen puuttuu kirjoituksessaan (Karjalainen 8.10.2006) Nurmeksen matkailuun. Vastasin hänelle yleisönosastokirjoituksella, joka ei kuitenkaan mahtunut Karjalaiseen muutaman seuraavan päivän aikana. Niinpä vastaukseni on tässä vähän muokattuna:

”Nurmeksen matkailu on tärkeä asia ja sitä se on ollut kohta 30 vuotta, aina Bomban rakentamisesta alkaen. Niinpä tämän päivän vastuuhenkilöillä on käsissään vaikea ja monisyinen paketti. Menneinä vuosikymmeninä tehdyistä matkailuun liittyvistä päätöksistä totean vain, että ne ovat syntyneet demokratiaan nojautuen kulloinkin käytettävissä olevan valmistelun ja tiedon pohjalta.

Tilanne on se, että Bomba on myyty ja Sotkan kylpylä vuokrattu Jukolan Osuuskaupalle. Tämä lupaava kehityslinja pysähtyi, kun Sotka Oy ei saanut avustusta kylpylän hotellin laajentamiseksi. Syntyi noidankehä, kun asiantuntijoiden mukaan matkailu saadaan kasvuun vain mittavilla uusinvestoinneilla. Yhtälö ei ole helppo.

Pattitilanteen syntyessä sanoin lehtihaastattelussa kantani olevan, että kaupungin on pidettävä kiinni sitoumuksistaan. Olen edelleen samaa mieltä. Olennaista on kuitenkin se tuolloisestakin varmistunut osa mielipidettäni, että Sotkan on vaihdettava omistajaa. Se on myytävä Jukolalle, Mutta myynninkin osalta olen pysynyt kannassani, ettei Sotkaa voi myydä millä hinnalla hyvänsä ja että hinnan määritteleminen on asiantuntijoiden tehtävä.

Uusia uria voisi syntyä myös yhteistyöstä naapureiden kanssa, siis Kolin, Vuokatin ja Tahkovaaran kanssa. Niissä panostetaan lujasti matkailuun, esimerkiksi Nilsiä on huomattavalla taloudellisella panoksella mukana äskettäin valmistuneessa virkistyskylpylässä. Syntyisikö yhteistyötä alueen markkinoinnissa ja muutenkin? Mikä on viisasta tässä tilanteessa? Sitä pohdittiin Nurmeksen valtuustoseminaarissa Kolilla. Siellä tehdyt linjaukset löytyvät 11.10.2006 julkaistusta blogistani Onnistunut valtuustoseminaari.

Yksi asia Nurmeksen matkailussa on kuitenkin varma. Kuntalaisten valitsemat päättäjät ovat aina tehneet ja tekevät vastaisuudessakin parhaansa.”

2 Kommentit:

Anonymous Anonyymi said...

Olen samaa mieltä. Olen huolestunut siitä että Nurmeksen matkailun kehittämishankkeet ovat viime aikoina saaneet TE-keskukselta kielteiset rahoituspäätökset. Samaan aikkaan on Kolin hankkeet saaneet rahoituksen ja valtavasti julkisuutta. Onko Te-keskus määritellyt maakunnan matkailun painopistekohteet, joita se rahoittaa- ja joista Nurmes on ulkona? Lassi Lukkarinen

lokakuuta 24, 2006  
Anonymous Anonyymi said...

Huolemme on yhteinen. Bomba-Hyvärilän alueen investoinnit pitää saada käynnistymään. TE-keskus rahoittaa etupäässä suurempia hankkeita. Siksi meilläkin yritetään tehdä laajempi alueen investointiohjelma.
Itä-Suomen aluekehitysohjelman päivityksessä käytetään mittareina matkailukohteissa tehtyjä investointeja ja yöpymisvuorokausia. Siksi Koli on ajanut Bomban seudun ohi.

marraskuuta 09, 2006  

Lähetä kommentti

<< Alkuun