4.3.07

Äänioikeus 16-vuotiaille

Olin eilen Joensuun kävelykadulla. Hieno päivä. Tapasin suuren määrän mukavia ihmisiä, jotka tulivat henkilökohtaisesti kysymään kantaani eri asioihin. Eniten kodassa keskusteltiin eläkkeistä, työllistämisestä sekä terveyden- ja vanhustenhoidosta.

Erityisesti huomiota kiinnitti nuorten, alle 18-vuotiaiden ilmestyminen kodalle. Heillä olivat päällimmäisinä opiskeluun ja ammatinvalintaan liittyvät kysymykset. Muutama halusi puhua syrjäytymisen ennaltaehkäisystä.

Nuoret ovat olleet kiinnostuneita myös äänestysikärajan laskemisesta 16 vuoteen. Nuorten valveutuneisuus, aktiivisuus ja kiinnostus yhteisiä asioita kohtaan omalta osaltaan puoltavat ikärajan laskemista. Ne antavat myös pontta keskustapuolueen esitykselle laskea kunnallisvaalien äänioikeusikärajaa 16 vuoteen.

Mikseivät peruskoulun päättäneet 16 -vuotiaat voisi äänestää, kun heidän katsotaan jo olevan kypsiä tekemään muitakin suuria valintoja elämässään, esimerkiksi päättämään tulevasta ammatistaan ja koulutuksestaan?

Äänestysikäraja on otettava vakavasti esille seuraavilla valtiopäivilllä. Jos nuoret osallistuvat aktiivisesti kunnallisvaaleihin, ikäraja voidaan jatkossa laskea 16 vuoteen myös valtiollisissa vaaleissa.

Kirkko on edellä tässä asiassa. Siellä on jo pitkällä hanke seurakuntavaalien äänestysikärajan laskemisesta 16 vuoteen. Meidän on syytä seurata perässä. Minä luotan nuoriin - heissä on tulevaisuus!

3 Kommentit:

Anonymous Anonyymi said...

Onnea Matille! Tunnen sinut vuosien takaa, ja tiedän, että olet mies paikallaan. Sitä ihmettelen, että kommentit blogissa ovat vähissä? Räväytä vähän , että saat lisää potkua kampanjaan. Ajankäyttö ohjemasi mukaan on tiukkaa. Ennätätkö edes käydä pilkillä? Terveisin Pekka.

maaliskuuta 06, 2007  
Anonymous Anonyymi said...

Kyllä blogilla on paljon lukijoita. Jostain syystä keskustelua ei synny. Tulee kylläkin puh. soittoja sekä postia henkolökohtaisesti.
Nyt ei ehdi pilkille. Sitten mahdollisesti vaalien jälkeisellä viikolla.

maaliskuuta 06, 2007  
Anonymous Anonyymi said...

Hain viimeksi 20 kg ahventa. Eipä muuta kuin tsemppiä! Terveisin Pekka V.

maaliskuuta 06, 2007  

Lähetä kommentti

<< Alkuun