18.10.06

Millä rahalla vanhusten hoito maksetaan?

"Eläke on kehitetty vanhuuden turvaksi, ei säästettäväksi jälkipolville. Eläke on myös käytettävä tarkoitukseensa, esimerkiksi asumiseen yksityisessä hoitokodissa.”

Olen joskus itse kirjoittanut nuo sanat. Taitavat löytyä nettisivultani. Nyt myös Stakesin oikeutta ja kohtuutta pohtinut työryhmä on puuttunut samaan asiaan. Ajatus on hyvä, mutta siinä on edettävä erittäin varovasti ja harkiten.

Oikeudenmukaista minusta on lisätä omavastuuta, jos hoidettavalla on paljon omaisuutta, jota ei nykyisin huomioida millään tavalla hoitokorvausta määrättäessä.

Asiassa on monia vaaratekijöitä. Voihan käydä niinkin, että hyvinvointiyhteiskunnan vanhusten hoidon kustannukset siirrettäisiin työssäkäyvältä sukupolvelta vanhuksille. Ei kuullosta oikeudenmukaiselta. Tämän päivän vanhukset ovat työiässä ollessaan maksaneet itseään edeltävän sukupolven vanhustenhoidon. Eikö nyt ole nykyisten työssäkäyvien vuoro tehdä sama?

Tai keinottelijat voivat iskeä monella tavalla. Perilliset myyvät laitoshoitoon joutuvan vanhuksen omaisuuden ja pistävät rahat lakkariinsa. Ja yksi tärkeä asia. Miten käy perisuomalaiselle ajattelulle pistää sukanvarteen ”vanhuuden varalle”? Kenellä olisi oikeus tutkia, mitä itse kunkin sukanvarteen on pistetty?

Pahin uhka kuitenkin on, että hanke voi entisestään lisätä eriarvoistumista ja palauttaa yhteiskunnan ”köyhäinhoitomallille”, kun rikkaat maksavat hoitonsa itse ja köyhät tuntevat, että heidät hoidetaan kunnanelätteinä. Tarkkaa harkintaa siis, pliis!

2 Kommentit:

Anonymous Anonyymi said...

Ei kait elävän vanhuksen omaisuutta tuleva perikunta pysty kuppaamaan?! Jos vanhus ei pysty asioistaan huolehtimaan, määrätään holhooja, joka käsittääkseni on aika lailla tilivelvolinen tekemisistään. Tietysti, jos holhooja on lähipiiristä ja saa muiden tuen, hän voinee yrittää pitää kiinni rahoistaan kuin omistaan ja varmistella, että perikunnalle sitten aikanaan jäisi jaettavaa.

marraskuuta 02, 2006  
Blogger Matti Kämäräinen said...

Noinhan asian pitäisi olla kuin toteat. Olen vuosien varrella kuitenkin tavannut hyvin monia tapauksia, joihin jutussani viittaan.
Vanhus on herkkä varsinkin lähiomaisten vaikutteille.

M.K.

marraskuuta 09, 2006  

Lähetä kommentti

<< Alkuun