26.10.06

Talvivaaran kaivoshanke suuri mahdollisuus

Keskeinen aihe eilisessä Itä-Suomen neuvottelukunnan kokouksessa oli Talvivaaran kaivoshanke, sen suunnittelumäärärahan varmistaminen valtion ensi vuoden talousarvioon. Hankehan kiinnostaa myös ulkomaalaisia sijoittajia, sillä Lontoon pörssissä on jo nyt sijoitettu 30 milj. euroa tulevaan kaivosyhtiöön. Siksi suomalaisten pitää hoitaa nopesti alueen suunnittelu ja infran rakentaminen.

Myös Pielisen Karjalalle hanke on tärkeä. Olemme hankkeen työvoima-aluetta. Sillä on sekä rakentamisen (2007-2008) että tuotannon aikana huomattavia työllisyysvaikutuksia teollisten partreneiden organisaatiossa. Rakentamisvaiheen työllisyys on kaikkiaan noin 3200 henkilötyövuotta. On selvää, ettei Kainuu pysty löytämään tuollaista määrää vapaata työvoimaa.

Alkuinfran rakentamisen kustannusarvio on noin 53 milj. euroa. Se käsittää energian syöttöjärjestelmän, vesihuollon putkistoineen ja rautatieyhteyden rakentamisen. Viimeksi mainittu on merkitty Kainuun maakuntakaavassa yhdistettäväksi Savon rataan. Siksi siitä ei enää hankkeen kiireellisyyden vuoksi kovin paljon keskusteltu. Kaavamerkintä on tehty juuri kaivosyrittäjän toivomalla tavalla. Kaavamuutos ja ja mahdolliset valitukset hidastaisivat radan rakentamista. Kun tuotanto on täydessä vauhdissa, biokasaliotuksen tulosta lähtee rikastettavaksi 60-70 rekka-autollista vuorokaudessa. Pääasiallisin kuljetus tulee tapahtumaan rautateitse.

Mitä meidän on nyt tehtävä Pielisen Karjalassa? Meidän on nostettava kaivoshanke voimakkaammin esille. Tulevaisuudessa se antaa vielä monelle työtä. Keskustelin tänään työvoimaviranomaisen kanssa hankkeesta. Kainuun liitto on jo järjestänyt yrittäjille tiedotustilaisuuksia tulevasta työvoimatarpeesta. Nyt pitää järjestää tarpeellista koulutusta jo ennakkoon. että halukkaat pääsevät hakeutumaan avautuville työmarkkinoille. Palaan aiheeseen vielä myöhemmin.