3.1.07

Autoilun verotusta on yhtenäistettävä

Onnea kuluvalle vuodelle. Alkuvuodesta istun paljon auton ratissa. Niinpä aloitan tämän vuoden kirjoittamalla autoilun verotuksesta, joka kaipaa täysremonttia.

Ensinnäkin dieselvero pitäisi poistaa. Toimenpide nopeuttaisi siirtymistä uudempaan ajoneuvokantaan. Tutkimusten mukaan diesel on bensiinikäyttöistä autoa puhtaampi ja myös tekniikaltaan kehittyneempi. Nykyisten dieselmoottoreiden hyötysuhteet ovat kehittyneet viimeisen vuosikymmenen aikana tuntuvasti.

Suomen autokannasta dieseleitä on alle kaksikymmentä prosenttia, kun taas Saksan autokannasta yli puolet käyttää dieseliä.

Lisäksi autojen hankinnan verotusta pitäisi siirtää käytön verotukseen. Näin maksumieheksi tulisi se, joka ajaakin. Verotuksen muutosta tukevat myös EU:n komission päästövaatimukset. Kaikki nämä tosiasiat pitäisi ottaa huomioon autojen ja polttoaineiden verotusta yhtenäitettäessä.

Suomen autokannan keski-ikä on lähes yhdeksän vuotta. Uusien autojen käyttömaksut ovat kuitenkin suurempia kuin maamme keskivertoautojen. Nuorempaan autokantaan siirryttäessä valtion käyttömaksuista saamat tulot kasvaisivat.

Käytettyjen autojen tuonti Suomeen lähinnä Saksasta on lisääntynyt. Monelle edullisen auton hakijalle on tullut ongelmia Suomen vaikean ja sekavan autoverotuksen kanssa. Monesti erimielisyydet on ratkaistu oikeusteitse. Jos auton tuoja on voittanut prosessin, valtiovalta on vasta sitten, pakon edessä paikannut autoverolainsäädäntöä. On jotenkin nurinkurista, että tarvitaan EU-määräys tai tuomioistuimen päätös ennen kuin lähdetään korjaamaan perusasiaa, autoveroa kokonaisuudessaan.